MIKÄ ON MUUTTUNUT PUOLESSA VUODESSA?

  Tänään on kulunut tasan puoli vuotta siitä kun tulin tänne Saksaan. Yritin miettiä joitain asioita mitkä ovat "muuttuneet" tai esimerkiksi tilanteita mihin reagoin nykyään eri tavalla kuin aikasemmin. Varmasti unohdin joitain olennaisiakin asioita, mutta tässä nyt ainakin joitakin. 

•  Oon saanut ihan huomattavasti enemmän varmuutta pienten lasten kanssa "olemiseen" ja ylipäätänsä lasten kanssa toimimiseen. Aluksi ongelmia saattoi tuottaa särkylääkeen antaminen suppona tai oli pientä alkukankeutta muunmuassa vaipan vaihdossa. Nykyään asiat kuitenkin hoituu tosi näppärästi ja oonkin sanonut että tiedän pärjääväni jatkossakin erilaisten haasteiden kanssa mitä pienet vauvat/lapset tuovat mukanaan.

•  Uusia asioita ruuanlaitosta on tullut opittua valtavasti ja oon monet kerrat yllättänyt jopa itsenikin mun kokkauksilla. Aikaisemmin silloin harvoin kun laitoin ruokaa Suomessa tuijotin kokoajan reseptiä ja tein tarkalleen niin kuin ohjeessa sanottiin. Täällä oon oppinut jollain tavalla itse kokeilemaan ja maistelemaan niitä kokkauksia, monesti ruoka on paljon maittavampaa kun esimerkiksi maustaa aivan mutu tuntumalla. Virheistä oppii lausahdus pätee siis myös kokkaamiseen sekä leipomiseen.

  

• Tunteiden hallitseminen. Poikien kanssa tulee monesti tilanteita joissa joudun laskemaan kymmeneen ennen kuin päästän suustani yhtään mitään. Joskus tuntuu että pää vaan kiehuu kun ärsyttää niin paljon jotkut pienetkin asiat mitä nämä kaksi sankaria keksivät. Oon oppinut sen että yleensä ne tilanteet ei todellakaan oo niin vakavia  kun miltä aluksi tuntuu ja pienen hengähdyshetken jälkeen asialle voi jo nauraa. Oon todella tempperamenttinen persoona ja pienenä iskä sanoikin mua usein pikku myyksi, juuri mun äkkipikaisuuden ja "räjähtävyyden" takia. Täällä en kuitenkaan "voi" soittaa suutani host vanhemmille jostain typerääkin typerimmistä jutuista tai valittaa joistain asioista niin kuin kotona saattaisin tehdä.   

•  Itseluottamusta on tullut huimasti lisää. Puoli vuotta sitten ajattelin etten selviä edes lentämisestä yksin puhumattakaan siitä että asun näin kaukana kotoa ilman omia vanhempiani. Luulin etten koskaan tai ainakaan vielä moneen vuoteen pystyisi asumaan omillani kun oon riippuvainen mun vanhemmista enkä osaa tehdä "mitään" yksin. Kaikki on mennyt täällä kuitenkin paremmin kun hyvin ja tiedän että kun omilleen muuttamisen aika tulee eteen tuun selviämään siitä sekä yksinasumisesta yleensäkkin vallan mainiosti. 

Pelkään paljon turhiakin asioita ja stressaan niistä etukäteen ihan hirveästi, esimerkiksi kun matkustin täällä ensimmäisiä kertoja junalla olin aivan paineissa. Edelleenkin joskus pelottaa se jos päädynkin johonkin ihan väärään paikkaan, mutta tiedän että löydän kyllä tieni takaisin eikä se mikään maailmanloppu ole vaikka näin kävisikin. Tiivistettynä voisin sanoa että en enään "pelkää" tehdä joitain hankaliakin asioita yksin. Enkä oo antanut pelon estää mua tekemästä täällä joitain asioita, en oo antanut pelolle liian suurta valtaa niin kuin aiemmin oisin saattanut tehdä.

•  Rohkeutta saksan puhumiseen on vihdoin tullut, tosin melko vähän mutta silti. Kielikurssi alkoi tammikuun lopussa ja päivä päivältä opin enemmän uusia asioita sekä saan luottamusta omiin taitoihini. Uskallan avata suuni jos multa kysytään jotain ja vastata muutenkin kuin pelkällä yhdellä sanalla. :D Rohkeutta tarvitsen vielä rutkasti lisää mutta askel askeleelta kohti parempaa kielitaitoa. Mun enkku on kuitenkin paljon parempi kuin aiemmin ja uskallan puhua sitä ilman minkäänlaisia estoja.

• Poikien ja mun välinen side on vahvistunut huimasti. Kumpikaan heistä ei yhtään enään arastele mua, nuorempi ujosteli alussa todella paljon. Pojista on tullu mulle tosi tärkeitä, eikä ihmekkään kun viitenä päivänä viikossa vietän heidän kanssaan niin paljon aikaa. Asetan pojat aina etusijalle ja sydäntä särkee kun näkee jos jompi kumpi heistä on surullinen tai esimerkiksi kaatuu jossain ja saa haavan. Mun elämä oikeastaan pyörii pääsääntöisesti täällä poikien ympärillä.

•  Uusiin ihan huippuihin ihmisiin tutustuminen on ollut kyllä ehdottomasti tän seikkailun yksi parhaimmista jutuista. Lähinnä oon tutustunut suomalaisiin aupaireihin, mutta myös ulkomaalaisia aupaireja on tullut tavattua. Ollaan suomityttöjen kanssa puhuttu siitä että jos joku meistä ei olisi täällä nyt ei oltais välttämättä koskaan törmätty koska asutaan kaikki vähän eri puolilla suomea. Aupairiksi hakeutuu kuitenkin jollain tavalla saman tyylisiä ihmisiä ja jo pelkän työnkin puolesta aina löytyy kaikkien kanssa jotain juteltavaa. Uskon ja toivon että tullaan näkemään tyttöjen kanssa myös Suomessa.

•  Pakko mainita tähän että jos jokin on muuttunut radikaalisti niin mun ruokailutottumukset. :D Täällä syön ainoastaan aamupalan, päivällisen, välipalan ja iltapalan eli siis ainoastaan yksi lämmin ateria. Suomessa taas söin vähintään sen 5 ateriaa päivässä ja ainakin kaksi niistä oli lämpimiä aterioita. Syön täällä kerralla paljon enemmän, koska muuten nälkä yllättää paljon aikasemmin enkä ns. pärjää seuraavaan ateriaan asti. Syön myös paljon huonommin kuin Suomessa tai ainakin paljon paljon huonolaatuisempaa ruokaa enkä lähes yhtään kasviksia. Ruuan ja liikunnan vähäisyyden seurauksena oon saanut tässä puolen vuoden aikana ihan hävettävän paljon lisäkiloja. 

-Saija