sunnuntai 14. helmikuuta 2016

YSTÄVÄNPÄIVÄ // NOTHING COMPARES TO YOU






























On ihanaa miten lyhyessäkin ajassa voi luoda ihan korvaamattomia ihmissuhteita ja miten jokainen niistä on jollain tavalla erilainen.

♥  On ystävä kenen kanssa en ollut nähnyt kokonaiseen viiteen vuoteen ja kuulumisiakin oltiin kuluneella ajalla vaihdettu ehkä korkeintaan 4 kertaa. Viiden vuoden jälkeen kun vihdoin nähtiin tuntui kun edellisestä tapaamisesta ois kulunut korkeintaan kaksi päivää. Molemmat jännitimme tapaamista, koska emme voineet tietää miten juttu luistaisi. Ihmeellistä miten noin voikaan käydä, aito ystävyys-suhde on kyseessä sen ainakin osaan sanoa. 


♥  On ystäviä kenen kanssa olen reissannut Suomen sisällä sekä ulkomailla ja samalla kokenut unohtumattomia hetkiä. Ollaan kierrelty yhdessä esimerkiksi festareita, risteilyjä, stadion-konsertteja ja kaikenlaisia tapahtumia. Jokainen reissu on tuntunut just sen takia niin kivalta kun ne on saanut kokea yhdessä ihanien ystävien kera. 

♥ On ystäviä joiden kanssa aikaa usein vietetään rentoilun merkeissä ; hyviä herkkuja ja leffaa. On ehkä enemmän sääntö kuin poikkeus että siihen leffaan keskitytään korkeintaan sen 10 minuuttia kun asiaa riittäisi vaikka millä mitalla tai leffa on muuten vaan puuduttavan tylsä. 

♥  Sitten on myös niitä kamuja kenen kanssa saadaan päättömiä ideoita lähteä juhlimaan johonkin. Bailaukset venyy aamun pikkutunneille saakka ja seuraavana aamuna koomataan siskonpedissä hesen kerrosaterioiden kera ja mietitään (jälleen kerran) ettei enään ikinä lähdetä ulos. 


♥ On ystäviä joihin oon tutustunut harrastuksien kautta, joko lapsena tai muutama vuosi takaperin. Yhteisen kiinnostuksen kohteen avulla ollaan tutustuttu paremmin ja ystävystytty. Harrastuksen loppumisten myötä ei nähdä enään niin usein, mutta aina kun nähdään muistaa miksi aikoinaan juuri niiden tyyppien kanssa ystävystyi. 

♥ Kaikkia ystäviä en näe niin usein ; eri paikkakunnilla asuminen, koulu tai työt saavat aikataulut päällekkäin ja on mahdotonta nähdä niin usein kuin haluaisi. Nämä ystävät eivät kuitenkaan vedä siitä hernettä nenään, koska ymmärtävät tilanteen itsekkin. Joka kerta kun vihdoin nähdään vaihdellaan kuulumiset pitemmiltä aikaväleiltä, on ihanaa että tietää ihmisten pysyvän rinnalla, vaikka tapaamisten väliin tulisikin pakollisia menoja tai tapaamisten aikaväli venyisi useampien kuukausien mittaisiksi. 


♥ On ystävä kenen kanssa oltiin aiemmin kuin paita&peppu. Yökyläiltiin toistemme luona, vietettiin torstai-terapia hetkiä viinitonkan ja suklaalevyn kanssa sekä "juhlittiin" juhannusta kahdestaan pieruverkkareissa hiukset sotkunutturalla. Aina kun facebookiin tuli ilmoitus tiesin että se oli tää tyyppi joka oli laittanut mun seinälle jonkin todella imartelevan kuvan tai toisinaan sieltä löytyi myös hauskoja kotivideoita. Elämä muuttuu ja on tullut uusia kuvioita minkä vuoksi ei enään olla kauheasti vietetty aikaa kahdestaan, enemmänkin isoissa porukoissa. Oot kuitenkin aina mulle tärkeä enkä tuu koskaan unohtamaan meidän seikkailuja, remember that. 

♥ On ystävä joka on niiin hajamielinen. Unohtaisi varmasti omat jalkansakkin lentokentän odotuspenkille jos vaan olisi mahdollisuus.  Tyyppi joka ei stressaa turhista ja jonka elämän asennetta kadehtii kerta toisensa jälkeen. Ystävä kenestä on viimeisten vuosien, erityisesti edellisen ja tämän vuoden aikana tullut mulle todella tärkeä. Kun toinen kokee elämässä parhaillaan samoja asioita on hänestä ihan korvaamaton tuki. Ollaan koettu lyhyessä ajassa niin monia hyviä ja myös niitä ei niin hyviä hetkiä yhdessä ja se tekee tästä ystävyys-suhteesta tosi erityisen. My twin. 


♥ Vuosia sitten limudiskossa näin tytön josta on vuosien myötä tullut mulle todella rakas ystävä. Tutustuminen alkoi vähän hassuissa merkeissä ja ensimmäiset puheenaiheemme taisi olla muunmuassa menkoista. Ystävä joka vastaa mun romaaniviesteihin aina omalla romaaniviestillään, tukee asiassa kuin asiassa. Ystävä joka saattaa aivan yllättäen ilmestyä oven taakse (Suomessa) suklaalevyn kera ja sanoo että halusi tulla piristämään mua kun oli ohikulkumatkalla. Hänen kanssaan ollaan jaettu miljoonat onnen- sekä surunkyyneleet, naurukohtaukset,nälkäkiukut tai no oikeastaan ollaan koettu kaikki mahdolliset tunteet yhdessä. 

♥ Lisäksi on ystävä kenestä en tiennyt muutama vuosi takaperin oikeastaan yhtään mitään, muuta kuin hänen instafeedinsä. Sattumien kautta tutustuttiin paremmin ja en voisi olla onnellisempi siitä että ollaan tutustuttu. Tuntuu siltä kuin oltais tunnettu useita vuosia, joidenkin ihmisten kanssa kemiat vaan kohtaa niin hyvin ettei sillä kuinka kauan on toisen tuntenut oo oikeastaan mitään merkitystä. Ystävä joka tietää musta lähestulkoon kaiken ja joka ottaa kainaloon silloin kun elämä kohtelee kaltoin. 

Oon saanut jakaa mun elämäni ikimuistoisimpia päiviä mun ystävien kanssa. Ylioppilasjuhlat, wanhojen tanssit ja penkkarit on muistoja lukio ajoilta joita en tuu koskaan unohtamaan. 

Tänne Saksaan lähtiessäni yksi mun peloista oli se että mun ystävät unohtaa mut tän vuoden aikana. Totuushan on kuitenkin se että jos näin käy niin kyseessä ei kyllä oo mikään tosi ystävä koskaan ollutkaan. Jokainen teistä on mun ajatuksissa täällä ja miljoonia kertoja oon miettinyt kumpa oisin voinut jakaa useita hetkiä teidän kanssa. Jotkut hetket olisi ollut kivan sijaan täydellisiä jos te oisitte olleet täällä. Meillä on kuitenkin toivottavasti vielä paljon koettavaa yhdessä ja saadaan lisää muisteltavaa sinne kiikkustuoliin.


Tässä siis kuvailtuna osa mun ystävistä, jos olisin kertonut kaiken kaikista olisi tästä tullut ehkä sellainen romaanin mittainen teksti.. 

Oon kiitollinen ihan teistä jokaisesta jotka ootte mun elämässä. Ikävöin teitä täällä enemmän kuin voitte koskaan kuvitellakkaan, teidän merkitys on korostunut vaan entisestään.

Olette rakkaita yhdessä ja erikseen. Aina.  

-Saija

4 kommenttia:

  1. Voi Saija rakas <3 Tunnistin itteni, viimistään nälkäkiukku paljasti XD Ensin tuli itku ku luin ja sitten alko naurattaa kun tuli niin hyvä mieli sun ihanista sanoista ja siitä ku aloin muisteleen kaikkea mitä ollaan koettu :'-) Oot ihana :-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emppu <3 Ollaan kyllä koettua kaikkea mahollista yhessä ja tullaan paljon vielä kokemaanki! :') Sinäkin oot rakas <3 ikävä sinua..

      Poista
  2. Hahaa ei hitto tunnistin itseni xD Ihanasti kirjoitettu kaikista, oot Saija ihan täyttä kultaa <3

    VastaaPoista
  3. Ei sua voi olla tunnistamatta noista ;) voi Allu, ihanasti sanottu <3 päivän piristys

    VastaaPoista