TAMMIKUUN SUOSIKKEJA

Leipominen. Kotona en leiponut oikeastaan ikinä. Musta on aina tuntunut että oon leipomisen sekä ruuanlaiton suhteen peukalo keskellä kämmentä tai ehkä oon vaan ollut liian laiska yrittämään. Tammikuussa varsinkin leivoin mun mittakaavaan nähden tosi paljon ja pakko myöntää että onhan se mukavaa puuhaa. Saa ajatukset johonkin muualle, pojat voi touhuta mukana ja pääsee vielä herkuttelemaan lopputuloksella (mikäli tulos on hyvä). :D Ja mää vielä ihmettelen että mistä niitä lisäkiloja kokoajan kertyy...

The O.C. En oo pitkään aikaan seuraillut netflixistä mitään sarjaa, mutta kun kuulin että sinne on tullut the O.C:n tuotantokausia oli mun pakko mennä heti katsomaan. Kuten arvata saattaa niin nyt oon koukussa. :D Mulla on joitain sellasia mielikuvia, että mun sisko katsoi aina O.C:tä sillon kun olin pieni, joten nyt jo pelkän tunnarin kuuleminen tuo vanhat ajat mieleen.

Uusi kalenteri. Teetin itselleni oman näköisen kalenterin ja Suomilomalla nappasin sen tänne mukaani. Ihanaa kun kalenteri näyttää sekä ulkoa että sisältä sellaiselta mikä miellyttää just mun omia näkemyksiä. Paljon kivempaa kirjata viikon tapahtumia ja to do-juttuja ylös kun kalenteri näyttää hyvältä. ;)

Aupair-perheen lapset. Voi vitsi että nämä pojat osaakin olla ihania (välissä myös tosi kamalia). Yksi viikko mulla oli heti maanantaina sekä tiistaina sellaset kevyet 10 tunnin työpäivät, olin väsynyt minkä seurauksena myös pinna oli välillä kireällä. Yhtenä päivänä oltiin menossa ulos ja puin pienemmäiselle vaatteita, kun vanhempi pojista tuli ja halasi meitä molempia sanoen "meine bäste freundin". Sydän meinasi sulaa. Tällä pienellä herralla ei ole siis tapana kauheasti kehua ketään tai ylipäätään hän ei latele suustaan kokoajan mitään kivoja juttuja, ennemminkin suusta pääsee  usein sanat "du ist nicht mein freund". Toinen ihana hetki oli kun yhtenä päivänä päiväkodin jälkeen hän puhui omasta perheestään. "Das ist meine Familie, meine familie ist...". Hän luetteli perheenjäsentensä nimiä ja ennen omaa nimeään hän sanoi Saija. Lisäksi päiväkodista tulleeseen ystäväni-kirjaan oli täytetty perheenjäseneni-kohtaan myös minut. <3 

Viimeisenä ja kaikista tärkeimpänä suosikkina haluan sanoa mun hyvän olon. En oo kokenut pahemmin koti-ikävää ja muutenkin on ollut tosi hyvä olla. Tietenkin on niitä päiviä kun kaikki ärsyttää, mutta niinä päivinä tiedän että se on ohimenevää ja seuraavana päivänä kaikki on jo paremmin. Ylipäätänsä on siis ollut hyvä olla ja jotenkin oon viihtynyt täällä tosi hyvin. Paremmilla fiiliksillä oon ollut nyt kuin esimerkiksi ennen joulua, elämä hymyilee siis. :) Toivottavasti teilläkin!  

        -Saija

VOIMAA LUONNOSTA

"There is no WI-FI in the forest,

but I promise you will find 

a better connection."

Oon aina rakastanut luontoa, mutta iän myötä myös luonnon merkitys on korostunut mun elämässä. Se kertoo jo aika paljon, että olin onneni kukkuloilla kun löysin täällä Saksassa meidän lähistöltä pienen metsän. Metsä varsinkin on niin terapeuttinen paikka, saa omat ajatukset johonkin ihan muualle ja voi vaan hämmästellä kuinka ihmeellisiä asioita luonnossa tapahtuu.
Saksassa kasvaa tosi korkeita puita, mitkä on ainakin mun mielestä aivan ihania! Tulee sellainen pieni ihminen suuressa maailmassa-olo, kun seikkailee tuolla metsiköissä. Vielä parempaa tästä kaikesta tekisi se, jos pystyisi kömyämään tuolla luonnossa oman koiran kanssa.

Aurinkoiset kuvat oon ottanut 10.1 ja "talvi" kuvat 17-19.1. Täällä oli viikko sitten vielä +10 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Host-papa mainitsikin että lämpötilaero Suomen ja Saksan välillä on 30 astetta, aika hurjaa. En oo koskaan ajatellut että Saksa olisi mikään eksoottinen paikka tai että ilmastossa olisi huikeita eroja Suomen välillä, mutta täällä ei onneksi oo ollut niitä hurjia pakkasia mitä Suomessa tälläkin hetkellä (?) on. Toissapäivänä taisi olla kylmin päivä täällä kun oli -9 astetta pakkasta. Aurinko on onneksi kuitenkin paistanut myös kylmempinä päivinä ja voi vitsi kuinka paljon energiaa tosta mollukasta voikaan saada. 

-Saija

UUSIVUOSI

 Tulin sopivasti uudeksi vuodeksi Saksaan, ensin ajattelin että jään vain tänne kotiin köllimään sängyn pohjalle kun mulla ei ollut mitään kummempia suunnitelmia. Tytöt sai kuitenkin houkuteltua Düsseldorfiin heidän kanssaan. Jennin host-perhe oli reissussa joten oltiin uudenvuoden aatto siellä. Syötiin tortilloja ja vaihdeltiin kuulumisia. Ilalla lähdettiin Düsseldorfin keskustaan Rheinin varrelle katsomaan ilotulituksia. Mulla nousi sykkeet samantien kun astuttiin metrosta ulos ja alkoi kuulua rakettien pauketta. Düsseldorfissa ei ollut kaupungin puolesta mitään ilotulitusta vaan ihmiset itse ampuivat niitä joka suunnasta. Paukkui ja välkkyi ihan joka puolella, kirjaimellisesti mun elämäni kamalin ilotulitus kokemus oli kyllä tuona iltana. :D Mentiin Rheinin lähelle ja meno oli ihan hullua, kokoajan sai pelätä että milloin päähän pamahtaa joku kiva yllätys. Jäätiin Reijan kans jänishousuina syrjempään katsomaan (=panikoimaan) raketteja, kun muu porukasta meni "pitemmälle" joen varteen. Mukava vanha herrasmies siellä kyseli että pelottaako meitä ja hän sitten aina suojasi jos meitä tönittiin tai muuta, tuli edes vähän turvallinen olo kun oltiin hänen lähettyvillä. 

Aika aikaisin päädyttiin lähtemään jo takaisin Jennille, mikä ei haitannut ollenkaan. Jalat oli ihan kuolleena, kiitos kenkävalinnan (note to self = sisäänaja kengät ennen pitempiä kävelymatkoja..). Siellä me porukassa nukuttiin siskonpedissä ja niin tehtiin muuten kaksi seuraavakin yötä. En malttanut lähteä vielä kotiin päin ja kun oli noin harvinaislaatuinen tilaisuus (loma&paikka missä yöpyä+ hyvä seurakin vielä) niin päädyinkin jäämään Jennille sunnuntaihin saakka.

Tehtiin hyvää ruokaa, juoruiltiin, katsottiin elokuvia ja rentouduttiin. Aivan ihana pidennetty viikonloppu. Tollaisia sais olla niin paljon enemmänkin, ei tarvis tehdä yhtään mitään ja vois vaan nauttia hyvästä seurasta. Yhtenä iltana esimerkiksi laulettin spotifyn sanotuksien avulla sellaset 3 tuntia putkeen, ihan huippua. :D Tän postauksen tekstit jäi vähän lyhyiksi, mutta ehkä mun ei kannata kaikkea turhaa alkaa jaarittelemaan. 

Onko teidän mieleen enemmän teksti- vai kuvapainotteiset postaukset?  

-Saija

LOMA SUOMESSA

Laiskuuttani en oo jaksanut tänne pitkään aikaan mitään kirjoitella. Parempi myöhään kun ei milloinkaan, eihän tosta suomilomastakaan oo kun kohta vasta kuukausi. :D Lähdin tosiaan 18 joulukuuta kohti kotia ja palasin tänne Saksaan 29 päivä. Melkeinpä kaikki suomalaiset aupairit ketä tunnen lähti täältä Saksasta jouluksi kotiin ja meille kaikille loma tuli todella tarpeeseen. Lomaan laskettiin päiviä ja sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa, mutta pakko myöntää että kun host-äiti ja pojat saattoivat mut juna-asemalle niin itkuunhan mää purskahdin. Sain paremman mielen kuitenkin kun ajattelin että tuun tänne vielä takaisinkin eikä ne olleet mitkään hyvästit. :) 

Menin Düsseldorfin lentokentälle jo 3 tuntia ennen lentoa, koska halusin säästyä kiireeltä ja ylimääräiseltä panikoinnilta. Kentällä muhun iski yhtäkkiä joku aivan älytön onnellisuus-kohtaus, kävelin pitkin käytäviä ja hymy korvissa itkin menemään. Siinä vaiheessa varmaan tajusin että oon oikeesti menossa Suomeen ja näen kaikkia mun rakkaita ketä olin kovasti ehtinyt jo ikävöimään. Samanaikaisesti tajusin myös kuinka kiitollinen oikeesti oon siitä että mulla ylipäätänsä on tällänen mahdollisuus mun elämässä.

Helsinki-Oulu lennolla aloin olla jo todella väsynyt, mutta kummasti unohtui kaikenmaailman väsymykset kun kone laskeutui. Mulla jotenkin jännitti tulla Suomeen. Jännityksen ja innostuksen sekavissa fiiliksissä odotin mun laukkua ruumasta. En osaa kuvailla sitä tunnetta mikä mulla tuli kun näin mun äidin, isän ja siskon odottamassa mua kentällä. Juoksin halaamaan heitä ja vaihteeksi taas itkin. Mulla ei ollut tosiaan mitään hajua kuka mut tulee kentältä hakemaan, mielessäni kuitenkin olin toivonut että koko perhe olisi vastassa ja salaa haaveilin että he olisivat ottaneet myös meidän koiran mukaan. Hyvin vanhemmat tuntee tyttärensä sillä siellä se meidän Siru odotti auton etupenkillä <3. Nyt ainakin huomaatte että aika tunteellinen tyyppi kirjottaa täällä ruudun toisella puolella kun melkein joka toinen lause koskee sitä kuinka itkin jossakin tilanteessa, #itkupilli. :D

Kotona kaikki tuntui tosi pieneltä, aivan kuin olisin ollut nukkekodissa. Mulla ahdisti se että tunsin noin omassa kodissani, mutta onneksi loman loppua kohden tollaset nukkekoti-fibat häipyivät mun mielestä kokonaan. Loman alussa ajattelin että mun pitää olla kokoajan pää kolmantena jalkana menossa jonnekkin että ehdin tehdä kaiken/nähdä kaikkia ketä haluan. Onneksi en kuitenkaan lopulta potenut huonoa omatuntoa siitä että oli päiviä jolloin oltiin koko perhe vaan kotona pyjamissa ja katsottiin äidin kanssa titanicia sekä muita elokuvia jouluherkkuja nautiskellen.

Lomaan kuului tietenkin myös se jouluaatto joka meni meillä aikalailla samalla kaavalla kun aina muinakin vuosina. Kävin myös kampaamossa vähän leikkaamassa ja värjäämässä hiuksia. Lisäksi näin ystäviä ja mummoa muutamaan otteeseen. Juhlittiin meidän tyttöporukalla myös tapsantansseja, oli ihanaa kun kerrankin oli koko jengi kasassa. Käytiin äitin kanssa myös kyläilemässä parissa paikassa, esimerkiksi mun kummipojan perheen luona. Kävin myös moikkaamassa entisiä työkavereita työpaikalla ja kyselemässä heidän kuulumisiaan. Pääsääntöisesti kuitenkin rentouduin, joko ihan pelkästään löhöämällä tai esimerkiksi Sirun kanssa metsässä käveleskellessä. Oli ihanaa päästä nauttimaan oikeasta talvesta edes pieneksi hetkeksi. PS: Kattokaa kuinka sulonen valkonen karvapallo?! Mun ystävä sai ensimmäisen oman koiran ja ehdin onneksi tätä söpöläistä näkemään ennen kuin lähdin takaisin.

Lomaan mahtui myös pari ikävää juttua, mutta muuten kokonaisuudessaan ihan onnistunut reissu oli. Lähteminen on aina hankalaa ja tälläkin kerralla se tuntui tosi haikealta. Melko nopeasti pääsin kuitenkin takaisin normaaliin "arkeen" taas kiinni ja olihan tänne ihana palata. Mun ajatusmaailma on alkanut hiljalleen muuttua tän ulkomailla asumisen ja muun suhteen, ehkä kerron siitä lisää joskus myöhemmin. Koti-ikävää en oo vielä ehtinyt potemaan, mutta kuvat on aina semmonen "heikko" kohta, nytkin tulee kamala ikävä Sirua. Tää lomapostaus olikin aika koira painotteinen ja mun pitää varmaan keksiä jokin muu ilme kuviin entä ainainen hammashymy, tulee varmaan muillakin kuin mulla jo korvista ulos. :D

Mun loma on aikalailla tiivistettynä yllä olevassa kuvassa.

-Saija