Kulunut viikko on siis viimeinen mulle täällä Suomessa sillä ensi viikon alussa lähden kohti uusia seikkailuja. Muutoksiakin tällä viikolla on tapahtunut ja yksi isoimmista on varmasti se että mulla oli eilen viimeinen työpäivä..Olo oli/on tosi haikea ja tulihan siellä töissä muutamaan otteeseen kyyneleitäkin tirautettua. Tuntuu niin omituiselta että vaikka olin kyseisessä työpaikassa "vain" 4 kuukautta niin ehdin silti kiintyä työkavereihin,asiakkaisiin ja itse työpaikkaan myös. Uskon silti että nähdään vielä työtovereiden kanssa ja aion ainakin Suomilomilla käydä moikkaamassa heitä!
Paljon stressiä on aiheuttanut myös huomenna edessä olevat läksiäiset;ruokien hankkiminen ja niiden valmistaminen,koristeiden tekeminen ja illan kulun suunnittelu pääpiirteittäin. Toivon kuitenkin että voin huomenna nauttia ystävieni seurasta täysin rinnoin tuli vastaan mitä tahansa. Aion todennäköisesti myös tehdä läksiäisistä vielä kokonaan oman postauksenkin. :)
Kaikki on jotenkin niin epätodellista. En ymmärrä sitä että se lähtö todellakin on jo muutaman päivän kuluttua,kohta mä astun sisään lentokoneeseen eikä mulla oo mitään käsitystä siitä millanen seuraava vuosi tulee olemaan. En haluais ajatella kaikkea niin lopullisena mutta sen kuitenkin teen. Ajattelen esimerkiksi tuttuja lenkkipolkuja kävellessäni että se tulee olemaan mun viimeinen kerta kyseisellä reitillä,jokainen asia mitä täällä oon tehnyt niin ajattelen vain että teen sen asian viimeistä kertaa. Kyseinen ajattelutapa varmasti vain lisää ahdistusta lähtöä kohtaan,mutta mulle se vain tulee jotenkin luonnostaan.
Ajatukset ovat siis todella sekavia. :D Välillä oon niin innoissani että en meinaa pysyä pöksyissäni ja toisina hetkinä oon taas todella pelonsekavin tuntein. Tällä viikolla oon käynyt läpi tunneskaaloja laidasta laitaan,kyllä mä tossa jopa yks yö mietin että pitäiskö vaan perua koko reissu kun ei musta kuitenkaan oo siihen. Mutta kuten mun ystävänikin totesi että "sillä se nössöys lähtee kun ottaa vähän riskejä".Sekin on jännä huomata että vaikka mä en oikeesti oo yhtään "nössö" luonteeltani niin kun tällänen tilanne tulee eteen niin se pupu todellakin on syvällä siellä pöksyissä,enkä tiedä miten sen sieltä saa kiskottua pois.
Onko muilla tämän hetkisillä aupaireilla tai aupairiksi aikovilla ollut yhtään samanlaisia fiiliksiä?
(Kuvituksena tämän kesän maisemaräpsyjä,btw auringonlaskut on <3)
-Saija
